Kosketus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Entä virtuaalinen etäkosketus?
Pirkko Routasalo tiivistää, miksi koskettaminen on niin tärkeää:
Taputtaminen ja kädestä pitäminen viestittävät paljon enemmän kuin sanat. Kosketus aktivoi rakkaus- ja mielihyvähormoneja ja tuottaa hyvää oloa. Lämmin, aito kosketus tuo hyvän olon sekä kosketettavalle että koskijalle.
Aidoimmillaan kosketus on vastavuoroista. Käteen ja käsivarteen koskettaminen on turvallista, mutta muualle kehoon koskeminen vaatii jo kosketettavan tuntemista eli miten hän reagoi toisen kosketukseen. Hierojalla, kampaajalla ja parturissa käyntiin liittyy luvallinen kosketus, mikä rentoutumisen ja ulkonäön kohentumisen lisäksi tuottaa hyvää oloa.
Toista koskettaessa saa itsekin samalla kehon lähettämän sanattoman viestin, joka kertoo, miten toinen kokee kosketuksen. Kaikki eivät kuitenkaan päästä toista henkilöä kosketusetäisyydelle, vaan torjuvat kosketetuksi tulemisen. Torjunta voi olla niin voimakas, että se jää koskijan mieleen, eikä hän tee uudelleen samaa virheellistä lähestymistä henkilöön, joka kehon kielellään torjui kosketuksen. Koronarajoitusten aikana toiseen henkilöön koskettaminen, kuten kättely tervehdyksenä, on ollut lähes kiellettyä. On mahdollista, että kun henkilöt taas tapaavat fyysisesti pitkän ajan kuluttua, toiseen koskemista arkaillaan tai koskemisesta on tullut vierasta ja pelottavaa. Muisto kosketuksen tuottamasta mielihyvästä on himmennyt.
Vauvoille kosketus on elinehto!
Mutta miksi 1900 luvun alussa hoitolaitoksissa vastasyntyneistä lapsista yli puolet menehtyivät näivetystautiin?
Kosketustutkimus alkoi kysymyksestä, miksi vauvat riutuivat hoitolaitoksissa kuoliaaksi? Ruokarytmistä huolehdittiin, kuiviin vaihdettiin, kapaloitiinkin, mutta muuta kosketusta vastasyntyneet eivät saaneet kokea. Käänteentekevä havainto oli tutkimus, jossa eräässä hoitolaitoksessa 90 % vauvoista menehtyi, mutta 10 % selviytyi. Henkiin jääneet lapset olivat niitä, jotka hoitojakson aikana olivat olleet välillä kasvatusvanhempiensa tai sukulaisten hoidossa. Heitä todennäköisesti myös kosketettiin hoitorutiinien lisäksi. Saatettiin pitää jopa sylissä.
Ensimmäinen kosketus kuuluu elämän tärkeimpiin hetkiin. Vastasyntynyt näkee vain 30 cm päähän ja kuuloaistin kypsyminen vie neljä viikkoa. Yhteys maailmaan syntyy kosketuksen kautta. Kosketuksen tunnistaminen on ensimmäinen kieli, jonka lapsi oppii.
Sen ilmaisullisuutta ja hienovaraisuutta on tutkittu vasta muutamia vuosia. Kosketukset ovat korvaamattomia. Ne vakauttavat vastasyntyneen hengitystä, ruumiinlämpöä ja jopa verensokeripitoisuutta.
Kosketukset auttavat vauvaa hahmottamaan oman kehonsa rajat. Samalla hän oppii erottamaan itsensä muista. Itkevä vauva haluaa tuntea vanhempansa läheisyyden. Pelkät sanat eivät riitä rauhoittamaan. Kohdussa sikiötä ympäröi paine. Vanhempien kosketus muistuttaa sitä, sively ja hellä kosketus. Kosketus vahvistaa vastasyntyneen ja vanhempien suhdetta ensihetkestä lähtien.
Neurotutkija Rebecka Böhm, Linköpingin yliopistosta kertoo: Vaikutukset ovat nähtävissä vielä kymmenenkin vuoden jälkeen. Paljon tai vähän kosketusta saaneiden lasten välillä on kognitiivisia eroja. Kyseessä on biologinen perustarve. Siitä huolimatta lasten hellittelyä ja halaamista kartettiin pitkään. Vielä 1950- luvun puolivälissä fyysistä läheisyyttä pidettiin hemmotteluna ja pidettiin tarpeettomana, jopa haitallisena.
Entäs me suurten ikäluokkien kasvatit?
Nuoriso on oppinut jo halaamaan ja jopa ranskalaisittain tervehtimään poskisuudelmin omia kavereitaan. Meitä opetettiin kättelemään.
Uteliaisuuttani päätin kysyä ikätovereiltani, suurten ikäluokkien kasvateilta, miten paljon heitä on lellitty tai ovatko isät pitäneet heitä sylissä hellitellyt? Suomessa korkea syntyvyys kesti hieman yli viisi vuotta eli elokuusta 1945 elokuuhun 1950. Tein pienimuotoisen gallupin tuttujen ja puolituttujen kesken. Tämä ei ole tieteellinen tutkimus. Tämä on omien oletusten vahvistamiseksi tehty.
Otos on 21 tuttua tai puolituttua, jotka ovat syntyneet 1945–1950 lukujen aikana. Vastaukset tulivat sähköpostissa sähäkästi!
”Mitä sinä tuollaisia kysyt! Ei tietenkään lellitty. Piti olla kiltti, olla hiljaa ja näkymätön” (N, nro 1). ”Minua on läpsitty ja vähätelty, komennettu ja ojennettu, siksi minusta tuli kova jätkä. Eihän tuohon aikaan vanhemmilla ollut aikaa hyysätä kakaroita” (M, nro 7).
”Meillä halattiin ja ”sylkytettiin” (pidettiin sylissä) usein. Se oli hyvää aikaa. Olen siirtänyt sen lapsilleni ja lastenlapsille. Tosin teiniä ei saa halata luvatta!” (N, nro 12).
”Miestäni ei kukaan ollut koskettanut hellästi ennen minua. Olimme aluksi hyvin vaivautuneita kumpikin, kun minä halasin. Vei aika kauan ennen kuin hellyydestä tuli arkipäivää. Hän sanoi aina, että ”ennen oli ennen” ja se pitää antaa anteeksi. Eivät he (vanhemmat) osanneet mitään muuta” (N, nro 4).
”Olen ollut ujo ja vetäytyvät lapsesta saakka, Kyllä minua kannustettiin sanallisesti, kehuttiinkin. Saunassa nahka kuurattiin puhtaaksi ja se oli sen ajan hellyyttä, välittämistä. En ole sen kummempaa kaivannut” (M, nro 21).
”Olen opetellut vasta aikuisena koskettamaan toista, taputtamaan olkapäälle tai jopa halaamaankin. Olen sitä mieltä, että koskettamista voi oppia ja opetella. Koskaan ei ole liian vanha uutta oppimaan. Olen kyllä saanut ”takkiini”, kun olen koskettanut lupaa toista ihmistä lupaa kysymättä” (M, nro 2).
”Hyvään käytökseen kuului lapsena, että vieraita käteltiin ja jos äiti ja isä halasivat, meidänkin piti vastaanottaa vieraiden halaukset. Se tuntui ällöttävältä. Sain kerran selkääni ihan kunnolla, kun en halunnut mennä yhtä vakiovierasta halaamaan. Pienessä hiprakassa olevien lähentely, halaus tuntui vastenmieliseltä. Siitä en ole parantunut vieläkään” (M nro16).
Vanhan, vielä osin 1950-luvun kasvatusohjeiden mukaan neuvoloissa suorastaan varoiteltiin ottamasta lapsia syliin muuten kuin ruokinnan ja vaipanvaihdon yhteydessä. Ja toimenpiteiden tuli tapahtua täsmällisesti joka neljäs tunti.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista löytyy vanhaa lastenhoitoaineistoa. Äidit muistelevat olleen tosi rankkaa, kun sanottiin, että vaikka lapsi kuinka itkisi tai huutaisi, lasta ei saanut ottaa syliin kuin määräajoin, muuten lapsi menisi ”pilalle”. Näkemys muuttui, kun asiaa alettiin tutkia. Koskettamisella on suora vaikutus aivoihin, ja se auttaa luomaan käsityksen itsestä. Fyysinen kontakti käynnistää tärkeitä kehitysvaiheita ja edistää myös kasvua.
Onneksi tiede ja tutkimus on tullut avuksi ja vastasyntyneiden vanhempia kehotetaan aivan alusta alkaen sivelemään, hieromaan ja pitämään lasta hellästi sylissä. Kun kenguruhoito eli se, kun vastasyntynyt esimerkiksi hyvinkin pieni keskonen laitettiin isän tai äidin puseron alle, syntyi rakkauden molemminpuolinen hetki. Sen hetken muistaa läpi elämän.
Kulttuuri on myös vaikuttanut siihen, miten paljon lapsia hellittiin. Minun onneni oli syntyä karjalaiseen kotiin. Meidän kolmen perheemme, äiti ja mummo halasivat ja muiskauttivat suukon poskelle, kun läksin kouluun. Karjalaiset toivat tullessaan lämpöisen lähikulttuurin. Varsinais-Suomessa pidetään kuulemma aina kunnon välimatkaa, kertoi Pirkko Routasalo. Sopii se muihinkin heimoihin. Miettikääpä vaikka bussiin menemistä, paikan varaamista tai sitä, miten ollaan ”rennosti” hississä! Ulkomailla mekin tervehdimme hissiin tulijoita. Entä kotimaassa? Täpötäydessä hississä tai bussissa oli jo ennen koronaakin vaivaantunut tunnelma, kun kaikki tuntuivat tulevan liian liki.
Me emme voi enää vaikuttaa siihen, miten meitä kasvatettiin tai hellittiinkö vai ei. Kosketuksen puutteeseen aikuinen ei kuole, se tekee kyllä elämän vähemmän nautinnolliseksi. Hellän kosketuksen ”valtikka” on nyt meillä itsellä. Itseään voi harjaannuttaa kosketuksen vastaanottamisessa ja kehittää omia taitojaan olla hellä, olla aidosti läsnä ja jos toinen sen sallii, koskettaa hellästi.
Miten kahden vuoden ajan turvavälin pitäminen vaikuttaa nuorisoon?
Iloinen kikatus, laumassa liikkuminen, äänekäs käkätys ja halailu hävisivät kokonaan. Kun se, mitä me nuorissa joskus arvostelemme, onkin heidän vuorovaikutustaitojen opettelemista. Neurotutkija Rochelle Accerley tutki tätä Aix-Marseillen yliopistossa. Pandemia keskeytti hänen tutkimuksensa, mutta tekikin siitä entistä ajankohtaisempaa. Turvavälien pitäminen luo ihmisten välille esteitä. Jos toista ei voi koskettaa, sen tyyppinen käyttäytyminen jää puuttumaan.
Toisin sanoen emme voi lujittaa sosiaalisia suhteitamme, Rochelle Accerly sanoo. Tämä koskee erityisesti nuoria, jotka vasta opettelevat vuorovaikutusta! Jos me aikuiset normaalisti kättelemme, varsinkin lapset ja nuoret halaavat ja suukottelevat. On ollut voimaannuttavaa katsoa koronaa ennen, miten nuoret halaavat ja kulkevat käsikynkkää yhdessä ja joukossa. Ja nyt me kielsimme lapsia tekemästä niin. Sen lisäksi, että tämä vaikuttaa ihmisiin tälläkin hetkellä vielä, sillä voi olla vakavia seurauksia myöhemmin. Jo käden ojentaminen toiselle ihmiselle luo eräänlaisen suhteen hänen kanssaan.
Nuorison mielenterveysongelmat ja ahdistus lisääntyi pandemian aikana. Ilmastoahdistus, se, ettei ollut ketään samanikäistä, jonka kanssa tuulettaa ajatuksiaan, vaikutti heihin. Ei saanut olla lähiopetuksessa, ei saanut mennä kavereille kylään eikä muutenkaan hengailla vapaasti. Tästä varmaan saamme uutta tutkimusta. Toivottavasti kosketuksen tutkimus pääsee mukaan nuorten auttamiseksi.
”Niin yksin, kukaan ei käy katsomassa, enkä enää muista miltä kosketus tuntuu”
Tämä on ollut arkipäivää monelle vanhukselle koronarajoitusten takia, Pirkko Routasalo toteaa. Rajoitukset ovat toki mahdollistaneet yhteydenpidon puhelimella ja netin kautta, mutta kukaan ei sano, että nämä välineet korvaisivat fyysisen läheisyyden ja kosketuksen. Kosketuksen tulkinnalle elimistö herkistyy koettujen kosketusten kautta läpi elämän. Kosketuksen tarve ei katoa vanhetessa. Elämän päättymisen lähestyessä kosketus voi olla ainoa tapa viestittää läsnäoloa ja välittämistä. Kun haluamme tuottaa toiselle mielihyvää kosketuksen avulla, meidän pitää tunnistaa oma tunnetilamme ja asenteemme kosketukseen. Kosketus voi olla kylmä ja torjuva, minkä vastaanottaja vaistoaa. Kosketuksesta tulee pelottava eikä se tuota koskijallekaan hyvää oloa. Lämmin, läsnäoloa viestivä kosketus lähettää viestiä jo ennen kuin konkreettinen kosketus tapahtuu. Tapa, miten lähestymme toista henkilöä, luo pohjaa kosketuksemme viestille. Rauhallinen lähestyminen antaa esimerkiksi vanhalle ihmiselle aikaa reagoida liikkeisiimme ja valmistautua kosketukseen
Tutkimusten mukaan yksinäisyys samoin kuin kosketuksen puute johtaa vähitellen ennenaikaiseen kuolemaan. Kun olosuhteiden pakosta, kuten koronaeristyksen vuoksi, henkilöltä poistatettiin mahdollisuus tavata toisia fyysisesti tai kiellettiin koskettamasta toista, yhtyvät yksinäisyys ja kosketuksen puute. Tähän kun vielä lisätään masentuneisuus, henkilön selviytyminen arjen haasteista moninkertaistuu. Tällainen tilanne on ollut arkea monelle yksin asuvalle vanhukselle jo pitkään koronarajoitusten takia. Kosketuksen ikävä on ahdistanut vanhuksia enemmän kuin on uskallettu kertoa. Tämä ikävä tulee esille sanattomina viesteinä. Kosketuksen tuottaman mielihyvän vajausta on myös niillä vanhuksilla, jotka ovat jääneet kotinsa vangeiksi heikentyneen liikunta- ja toimintakyvyn takia. Näille vanhuksille ainoa henkilö, jolta he saavat fyysisen kosketuksen, voi olla ammattihenkilö, joka viipyy vanhuksen luona juuri sen ajan, mitä hänen hoitonsa tai auttamisensa vaatii. Ammattihenkilö voi lämpimällä, empaattisella kosketuksella vähentää vanhuksen ahdistusta ja tuoda hänelle hyvää oloa koko päiväksi.
Kevyt kosketus tai käden silittäminen sisältää mielihyvän viestin. Hyvä kosketus rauhoittaa, lohduttaa, voimaannuttaa ja jakaa iloa. Uskallan sanoa, että tätä me kaikki toivomme vanhanakin. Silittely voi saavuttaa ihmisen vielä siinäkin vaiheessa, kun hän ei enää tiedä tästä maailmasta mitään. Kosketus välittää kaikkein tärkeimpiä tunteita elämän loppuvaiheessa: luotettavuutta ja turvallisuutta. Muut aistit heikkenevät ajan mittaan vanhetessa, mutta kosketusaisti säilyy lähes ennallaan. Ja se tuottaa meille viimeiseen asti iloa ja mielihyvää.
Kosketus on osoittautunut merkittäväksi osaksi palvelukeskuksen vuorovaikutusta, ja sen tutkiminen johdatti kielitieteilijä Kaarina Monosen tarkkailemaan myös sitä, miten asukkaiden omatoimisuutta voidaan tukea. Usein koskettaminen ja omatoimisuuden tukeminen kietoutuvat toisiinsa, kuten myös muut vuorovaikutustoiminnot.
Monosen kielelliseen vuorovaikutukseen keskittyvä tutkimus perustuu eteläsuomalaisessa palvelukeskuksessa videoituun, 55 tunnin laajuiseen aineistoon. Tarkempaan tarkasteluun nousi se, miten hoitajat koskettavat palvelukeskuksen asukkaita käytännön avustamisen ohella. Etnografinen havainnointi ja taustahaastattelu olivat osa tutkimusta.
Entä jos voisimmekin koskettaa toisiamme virtuaalisesti. Ihan oikeasti!
Voisiko olla mahdollista, että ihoa muistuttava, pehmeä ja joustava kappale, keinoiho, käyttöliittymä asetettaisiin iholle ja se olisi langattomassa yhteydessä tietokoneeseen maapallon toisella puolella? Kun esimerkiksi etätyössä oleva isä koskettaa näyttöä Tokiossa, Suomessa asuva lapsi, jonka iholla on integroitu keinoiho, tuntee isän kosketuksen.
Tätä tutkii fysikaalisen kemian ja materiaalin tutkija John A. Roghers NorthWesternin yliopistossa ryhmänsä kanssa. Kun näyttöä kosketetaan, keinoiho on langattomassa yhteydessä tietokoneeseen ja integroidut elektroniikka komponentit reagoivat. Ne muuttavat sähköimpulssit paineeksi tai värinäksi. Se jäljittelee sen tyyppistä kosketusta, jolla ilmaistaan ihmisten välistä yhteyttä. Hellää sivelyä ne eivät vielä pysty jäljittelemään. Mutta tulevaisuudessa laitteen avulla voisi kaveriaan taputtaa olalle sosiaalisessa mediassa, ja hän tuntisi sen reaaliaikaisesti.
Se on askel oikeaan suuntaan, John Roghers sanoo. Se jäljittelee sen tyyppistä kosketusta, jolla ilmaistaan ihmisten välistä tunneyhteyttä.
Voisiko etäkosketuksen tekniikka ratkaista yksinäisyyden ongelman, joista vanhukset kärsivät? Ainakin se vaikuttaisi paremmalta kuin se, että jäisi kokonaan kosketusta vaille. Keinoiho ei kuitenkaan ole vielä valmis markkinoille, mutta käyttökohteita olisi jo: videopelit, tuntoaistilla varustetut proteesit ja se sosiaalinen media, sanoo John Roghers Kosketuksen voima -dokumentissa. Ja jos tiede onnistuu tässä tehtävässään, voit tulevaisuudessa pukea yllesi erikoistakin ja saada virtuaalihalauksen kaveriltasi maailman toiselta laidalta vaikka!
Mutta korvaako virtuaalikosketus aidon hellän kosketuksen? Vai käykö, kuten Mikko Alatalo laulaa:
Jäljelle jää vain tuo: Ihmisen ikävä toisen luo!
