Vahvuudet – myönteiset tunteet – hyvinvointi
Suomen positiivisen psykologian yhdistys on kaikille avoin foorumi, jonka päämäärinä on tuoda työkaluja parempaan arkeen, jakaa tutkittua tietoa sekä vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen voimavaroja ja hyvinvointia. Yhdistys on perustettu vuonna 2015.
SPPY:n hallitus
Suomen positiivisen psykologian yhdistys ry:n hallitus koostuu innokkaista positiivisen psykologian ammattilaisista ja aktiiveista.
SPPY:n hallitus 2026. Ylärivi: Elisabet Pylvänäinen, Johanna Koskimies (puheenjohtaja), Tamara Björkqvist ja Lilla Romaro. Keskirivi: Anna-Maija Gustafsson, Sari Lepänen, Tuija Wastinesluomaja Leea Kantelus (varapuheenjohtaja). Alarivi: Sanna Somerto, Tarita Paqvalin-Kalliomäki, Leena Nurmi ja Jaana Välimäki.
Hallitus esittäytyy:
Tamara Björkqvist on KM, kouluttaja ja työyhteisövalmentaja sekä hyvän ikääntymisen ja mielen hyvinvoinnin asiantuntija. Hän on tehnyt pitkän uran koulutuksen ja kehittämisen erilaisissa työtehtävissä. Nykyisessä työssään Tamara kehittää positiiviseen psykologiaan pohjautuvia välineitä ja materiaaleja iäkkäiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Lisäksi hän pitää teemaan liittyviä luentoja ja koulutuksia iäkkäille sekä heidän parissaan työskenteleville ammattilaisille. Tamara on myös SPPY:n hallituksen varapuheenjohtaja.
KM, kouluttaja ja valmentaja Anna-Maija Gustafsson on tehnyt pitkän työuran ammatillisen koulutuksen parissa ja toimii nykyisin yrittäjänä. Anna-Maija on työhyvinvointivalmentaja, sertifioitu Brain-based Coach®, Metataito-valmentaja®, Voimakehä®- lisenssivalmentaja ja mentori sekä Oivaltava® Mindfulness-ohjaaja. Kouluttajan ja valmentajan työssä Anna-Maijalle keskeistä on voimavara- ja ratkaisukeskeisyys, laaja-alainen vahvuusajattelu sekä hyvinvointitaidot. Meillä kaikilla on erilaisia vahvuuksia ja käyttämätöntä potentiaalia, jotka vain odottavat saada tulla näkyväksi ja hyödynnettäviksi. Osaamisen ja potentiaalin näkyväksi tekeminen sekä hyvinvoinnin edistäminen ovat Anna-Maijalle sydämen asioita. ”Potentiaalin ja kasvun mittaamattomat mahdollisuudet”.
Leea Kantelus on kauppatieteiden maisteri, jolla on humanistin sydän. Asiakastyössään hän paneutuu yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja terveen kulttuurin sekä hyvän johtajuuden kehittämiseen. Hän on Value Trainer® -arvovalmentajien pääkouluttaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), uraohjaaja, Positive Psychology Practioner™, ammatillinen opettaja, sertifioitu arvoanalyytikko™, Voimakehä®- lisenssivalmentaja™ ja Voimakehämentori™, WSA-aivovoimavalmentaja™, restoratiivinen työyhteisösovittelija sekä auktorisoitu työhyvinvointikouluttaja ja tietokirjailija. Hän toimii asiantuntijana mm. Work Goes Happy-verkostossa ja vapaaehtoisena urasparraajana Urasparraajat ry:ssä sekä on mukana neljän organisaation hallitustyössä. Leean mottoja ovat ” Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä!” ja ”Ole sinä se muutos, jonka haluat nähdä!”
Johanna Koskimies, SPPY:n hallituksen puheenjohtaja, on tradenomi (YAMK), Certified Business Coach ja uracoach sekä hyvinvointivalmentaja, joka innostui positiivisesta psykologiasta koettuaan myönteisen ajattelun käänteentekevän voiman omassa elämässään. Johanna on opiskellut positiivisen psykologian teoriaa ja käytäntöä Helsingin yliopistossa, Penn Statessa sekä Yalessa. Nykyisessä työssään Johanna auttaa ihmisiä kehittämään onnellisuustaitojaan sekä voimaan hyvin työssään ja työuransa muutostilanteissa.
Sari Leppänen on aikuiskasvatustieteen maisteri ja työnohjaajaopiskelija, joka työskentelee oppimisen, ohjauksen ja työelämän kehittämisen rajapinnoilla. Hänellä on laaja kokemus työelämälähtöisten osaamisratkaisujen kehittämisestä, ennakoinnista sekä organisaatioiden uudistumiskyvykkyyden vahvistamisesta. Sarin työote on valmentava ja dialoginen. Hän kohtaa ihmiset arvostavasti ja rakentaa tilaa yhteisille oivalluksille. Suomen Positiivisen Psykologian yhdistyksen hallituksessa Sari haluaa tehdä todeksi mottoaan: ”Rakkaudesta ihmisiin, uteliaisuudesta elämään – oppimisen ilosta kasvuun.”
Leena Nurmi on finanssialan ja asiakaspalvelun ammattilainen sekä Positive Psychology Practitioner™. Häntä innostavat erityisesti itsemyötätunto, elämänmyönteisyys ja vahvuuksien tunnistaminen – sekä se, miten ne voivat tehdä arjesta hieman lempeämmän ja merkityksellisemmän. Leena työskentelee yritysasiakkaiden parissa asiakkuuspäällikkönä. Hänellä on kokemusta myös hallitustyöskentelystä, viestinnästä, valmentamisesta ja joogan ohjaamisesta. Luovuus, kehittämisen ilo ja kiinnostus ihmisiin kulkevat mukana kaikessa tekemisessä. Leena uskoo, että oppimisen ilo ja kasvun asenne kantavat pitkälle – eikä kaiken tarvitse olla aina valmista tai täydellistä.
Tarita Paqvalin-Kalliomäki työskentelee työllisyyspalveluissa kotoutujien asiantuntijana ja opiskelee yhteisöpedagogiikan tutkintoa HUMAKissa osaamisalanaan työyhteisön kehittäminen. Taritaa innostaa se, miten positiivisen psykologian periaatteet voivat tukea ihmisten arkea, vahvistaa voimavaroja ja luoda työyhteisöihin tilaa kukoistaa. Puutarha on Taritalle tärkeä voimavara ja elämän opettaja. Se muistuttaa kärsivällisyydestä, yllätyksellisyydestä ja luonnon omasta rytmistä. Hän kokee, että samat periaatteet – huolenpito, tila ja luottamus kasvuun – pätevät myös ihmisiin ja yhteisöihin. Hallituksessa Tarita haluaa edistää positiivisen psykologian tunnettuutta ja käytännön sovelluksia, jotta yhä useampi voisi löytää sen avulla iloa, merkitystä ja yhteyttä arkeensa. ”Jokainen päivä kätkee sisäänsä ilon siemenen.”
Elisabet Pylvänäinen
Lilla Romaro on positiivisesta psykologiasta inspiroituva kirjoittaja ja sisällöntuottaja sekä Character Strengths Specialist sekä pian valmistuva Positive Psychology Practitioner™. Hän toimii Fitfarmin tsempparina, jossa hänen vahvuutensa innostajana ja ihmisten kohtaajana pääsevät esiin. Lilla jakaa Flowlillan kautta ajatuksiaan hyvinvoinnista, luonteenvahvuuksista ja lempeästä tavasta katsoa maailmaa. Häntä kiinnostaa erityisesti se, miten ihmiset voivat tunnistaa omia vahvuuksiaan ja löytää oman tapansa voida hyvin ilman suorittamista. Lillalle on tärkeää keskeneräisyyden hyväksyminen sekä lempeys itseä ja muita kohtaan. Häntä motivoi hyvän tekeminen eri muodoissaan, niin pienissä arjen hetkissä kuin suuremmissa teoissa. SPPY:n hallituksessa Lilla haluaa edistää positiivisen psykologian tunnettuutta ja tuoda sen käytännönläheisesti osaksi ihmisten arkea.
Sanna Somerto, sihteeri
Jaana Välimäki, rahastonhoitaja
Tuija Wastinesluoma
Tiimit ja vastuut
Viestintä
Tamara Björkqvist, Venla Keller, Johanna Koskimies, Tarita Paqvalin-Kalliomäki ja Sanna Somerto.
Talous ja hallinto
Johanna Koskimies, Sanna Somerto ja Jaana Välimäki.
Tapahtumat
OLLAAN YHTEYDESSÄ:
Lähetä meille sähköpostia osoitteella info@sppy.fi. Vastaamme pian!