Onnellisuustutkija, FT, Ilona Suojanen oli SPPY:n jäsenillan vieraana 9.9.2024.Tästä blogista voit lukea SPPY:n hallituksen jäsenen, Leea Kanteluksen reflektointia ja pohdintoja tapahtumasta.
Onnellisesti turvassa
Otsikon kumpikin sana resonoi vahvasti. Kaikki me haluamme olla onnellisia ja olla turvassa. Työssä ja siviilissä. Johdon ja työyhteisöjen valmentajana huomasin, että omat ajatusprosessini kiteytyivät pitkälti työelämässä koettavan onnellisuuden ja turvallisuuden ympärille.
Paljon ja pitkään on tutkittu psykologisen turvan kokemuksen taustatekijöitä työelämässä ja muissa ihmissuhteissa. Myös ihmisen minäkuvan, itsetuntemuksen ja uskomusten vaikutuksia tulkintoihin ja reaktioihin on tutkittu vuosia.
Hyvään keskittyminen ei tarkoita pakkopositiivisuutta eikä ehdollista myönteisyyttä. Onnellisuudesta ei voi kirjoittaa, ellei kirjoita myös sen vastakohdasta – kokemuksista, joissa ihminen kokee olevansa varuillaan, jännittynyt tai onneton. Puhuimmekin myös siitä, luoko yhteiskunta meille onnellisuuspaineita – pitääkö olla aina kiitollinen, hymyilevä ja myönteinen? Tuleeko joka aamu mennä ”onnellisuusnaamari” päällä töihin? Kuuluu vähän niin kuin nykytyöelämän trendeihin, että kaikki on hyvin ja skulaa.
Psykologinen turvallisuus tarkoittaa yhden määritelmän mukaan ”luottamukseen perustuvaa työyhteisön ja organisaation toimintakulttuuria, jossa jokainen työntekijä kokee itsensä arvostetuksi ja tervetulleeksi”. Itselleni se tarkoittaa sellaista tunneilmastoa ja ilmapiiriä, jossa saa olla aito ja autenttinen ja missä eriäviäkin mielipiteitä osataan käsitellä rakentavasti ja henkilökohtaisuuksiin menemättä. Silloin me uskallamme ottaa myös sosiaalisia riskejä.
Myös sosiaalinen ja fyysinen turvallisuus ovat keskeisiä, kun puhutaan onnellisuudesta ja turvasta. Suomessa meillä on ihan lainsäännöstä tulevia ohjeita, joissa esimerkiksi työhön ja työtehtäviin liittyvät vaarat, haitat ja kuormitustekijät tulee tunnistaa kattavasti. Työnantajalla on päävastuu siitä, että työpaikka on turvallinen ja terveellinen. (Voisikohan vielä joskus tulevaisuudessa olla myös, että onnellinen?) Sosiaaliseen turvallisuuteen kuuluvat osallisuuteen, osallistumiseen ja vuorovaikutukseen liittyvät asiat. Meillä jokaisella on perustarve kuulua joukkoon ja olla osa yhteisöä.
Fyysinen turvallisuus ja pelko
On meemejä, joissa kadulla joku tahallaan pelästyy ja samalla on kuvattu muiden reaktioita. Pelko tarttuu. Reagoimme helposti toisten reaktioiden aktivoimina. Turvallinen ja terveellinen työ luo edellytykset hyvinvoinnille.
Ilona Suojanen kiteytti näkevänsä kolmenlaista turvallisuutta:
- Negatiivisten ja pelottavien asioiden puuttuminen
- Positiivisten ja turvaa tuovien asioiden läsnäolo
- Turvallisuuden miettimisen tarpeettomuus
Negatiivisten ja pelottavien asioiden puuttuminen kuvastaa kokemusta siitä, että sillä hetkellä emme koe tietoisesti stressiä, uhkaa, pelkoa tai huolta – sitä, että meillä ei ole riskiä haavoittua tai loukata itseämme. Tähän tähtää myös työturvallisuutta koskeva lainsäädäntö sekä erilaiset riski- ja vaarakartoitukset. Tärkeä ja hyvä alku, kyllä! Kuitenkaan emme ole välttämättä onnellisia ja koe olevamme turvassa, vaikka mitään akuuttia uhkaa ei olisikaan. Muistan kuulleeni erään työsuojeluvaltuutetun kertoneen nelisen vuotta sitten, että itse asiassa organisaatiossa turvattomuuden kokemus lisääntyi aina hetkellisesti, kun oli poistumisharjoituksia taikka vaara- ja riskikartoituskyselyyn vastaaminen ajankohtaista.
Toisessa Ilonan kuvaamassa turvallisuuden lajissa koemme positiivisten ja turvaa tuovien asioiden aiheuttamia hyviä tunteita ja havaitsemme niiden läsnäolon arjessamme. Tämä muistutti taas itseäni siitä, miten tärkeää olisi, että kiinnitämme huomiomme hyvään ja toimivaan, ja nostamme sitä esiin.
Tällöin koemme tunnetasolla suojaa, mukavuutta, rohkeutta, vapautta ja jopa sitä onnellisuutta. Muistuipa mieleen tässäkin kohtaa se tuttu Losada-suhde, jonka mukaan positiivisen ja negatiivisen vuorovaikutuksen suhde vaikuttaa minäkuvaamme ja ihmiskäsitykseemme. Optimaalinen suhde näiden välillä olisi vähintään kolme positiivista vuorovaikutusta jokaista yhtä negatiivista kohti. Huipputiimeissä tämä suhde on jopa 6:1. Tätä voisi kenties soveltaa Ilonan esittämään kakkoskohtaan: lisätään tietoisesti asioita, jotka tuovat turvaa ja myönteisyyttä.
Kolmas ja tavoiteltavakin taso olisi kuitenkin niin turvallinen olo, ettei koko asiaa tarvitsisi edes miettiä. Ilona Suojanen puhui turvallisuuden miettimisen tarpeettomuudesta.
Turvallisuussignaaleja bongailemaan
Ilona Suojasen mukaan meillä on hieman vääränlainen lähestyminen pelkoon, stressiin ja ahdistukseen. Ajattelemme että jokin aiheuttaa sitä meille. Hän haastoi lempeästi pohtimaan, että olisiko kuitenkin niin että ellemme tunnista tietoisesti turvaa, olemme aina vähän varuillamme tai stressaantuneita.
Vaikka siis lähtökohtana olisi, että jatkuva pieni stressi on ihmisen normaalitila. niin toisaalta kun ihminen on kroonisesti stressaantunut, hänen on hyvin vaikea kokea turvan tunteita.
Ei ajatella enää siis niin, että silloin kun kohtaamme stressitilan, meissä käynnistyy taistele-, pakene- tai jähmety-tila, vaan että se varuillaan olo on meillä jatkuvasti päällä. Ja jotta saamme stressitason laskemaan, meidän tulee bongata aktiivisesti turvallisuussignaaleita. Tästä ajatuksesta pidin erityisesti, ja olenkin nyt jo pari kertaa tehnyt onnellisuus- ja turvallisuussignaaleiden bongailua.
Helppo ja maksuton harjoitus, jota kannattaa kokeilla:
Havannoi tietoisesti, tulkitse ja huomaa signaaleita, jotka kertovat, että olet turvassa.
Katso ja kuvaa valokuvia onnellisista paikoista, hetkistä ja kohtaamisista (yleisin on kuvat lemmikeistä, luonnosta ja läheisistä ihmisistä). Kuvien kautta ”oman elämän mansikkapaikkaan” palaaminen ja tuon onnellisen hetken ja tilanteen muisteleminen voi palauttaa kuvaushetken tunnelman ihan kehollisestikin takaisin.
Ilona Suojasen tutkimuksen valossa voidaan ajatella, että pelko ei johdukaan siis uhkasta vaan turvan kokemisen puutteesta. Pelko poistuu vain, kun me tunnistamme selkeitä signaaleita, jotka viestivät turvallisuudesta.
Mitäpä jos keskittyisimmekin tarkastelemaan sitä, mikä on jo hyvin ja vahvistaisimme tietoisesti jo olemassa olevaa hyvää? Myös esimerkiksi psykoterapeutti Maaret Kallio on puhunut blogeissaan siitä, kuinka moni hänen terapia-asiakkaistaan kokisi itsensä tosi onnelliseksi, jos voisi palata takaisin ihan tavalliseen arkeen. Ja pohdittaisiinko yhdessä, miten voisimme kopioida jo olemassa olevaa hyvää niihin tilanteisiin, missä se ei vielä toimi?
Lähteitä ja lisälukemista:
Suojanen, Ilona: Onnellinen turvallisuus, Helsinki: Gaudeamus 2022.
Juuri ilmestynyt Työelämä 2030-ohjelman raportti siitä, mistä me puhumme työelämässä.
https://www.julkari.fi/handle/10024/149820