Hallituksen joulutervehdys 2019

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Yksi suomen kielen kauneimmista sanoista on kiitos. Ja se kiitos kuuluu teille, hyvät Suomen positiivisen psykologian yhdistyksen jäsenet. Teitä on jo 285 ja hieno matka on kuljettu yhdessä tänä vuonna 2019! Luennoillamme on ollut tänä vuonna yli 500 osallistujaa, mihin lisänä tulevat vielä striimauksia Facebookissa katsoneet lukuisat katsojat. Samanhenkisyyden joukkoa lisäävät Facebook-jäsenemme, joita on tätä kirjoittaessa 1561. Instagramissa meillä on 636 seuraajaa ja 102 julkaisua.

Positiivisen psykologian ydinsanoma ja sen jalkauttaminen parempaan arkeen saa koko ajan enemmän ja enemmän jalansijaa keskuudessamme. Eikä turhaan! Juuri ennen kuin presidenttimme ehti puhua samasta aiheesta, kiinnitimme huomiota yleisesti leviäviin, somessa ja puheissa ilmeneviin negatiivisiin viesteihin, ja haastoimme joukot kääntämään viestinsä myönteisempään ja kannustavampaan suuntaan. Kiitos hyvistä kommenteista! On totta, että ilkeilyllä on ikävät jäljet ja mollaava viesti jää mieleen pitkäksi aikaa. Se ei ainakaan rakenna luottamusta.

Parempaa arkea olivat kanssamme tänä vuonna rakentamassa Maarit Tiililä, Asta Raami, Esa Saarinen, Ulrika Björkstam sekä Riikka Seppälä. Vuonna 2020 on myös tiedossa monia kiinnostavia kohtaamisia. Näistä voimme jo tässä vaiheessa paljastaa vähän:
• Kevään jäsenillat aloitamme Paasitornissa 20.1.2020 Riitta Marjamaan luennolla, jonka aihe on elinvoimaisuus. Hän puhuu myös positiivisesta terveydestä, ja saamme varmasti hyviä vinkkejä parempaan arkeen. Ilmoittautuminen avataan jäsenille heti tammikuun alussa, mutta varaa ilta kalenteristasi jo nyt!
• Seuraava jäsenilta pidetään niin ikään Paasitornissa 27.4., jolloin on luvassa kaksin verroin yllätystä. Paljastamme aiheet ja luennoitsijat vähän myöhemmin, mutta sen verran mielenkiintoista asiaa on tulossa, että viimeinenkin penkki tulee varmasti täyteen.
• 24.8.20 ihana hallitusjäsenemme Pauliina Airaksinen-Aminoff puhuu häpeästä ja sen vastalääkkeestä, myötätunnosta.
Muitakin suunnitelmia meillä on jo ensi vuodeksi, mutta niistä ja kevätkokouksen aikataulusta kerromme myöhemmin.
Kun mustarastas lurittaa kevätlaulua joulukuussa pihamaalle, on vaikea uskoa, että talvihan tässä on tulossa. Vaikka joulu olisikin lumeton, niin sanoohan joululaulukin, että mieli hellä on ihmisellä, kun joulu on, kun joulu on. Martat ovat lisänneet tämän joululaulun oheen ihanan jouluviestin, jota nyt siteeraan:

Älä siivoa kaappeja jouluksi, ellet aio viettää jouluasi niissä.

Ja siteeraan vielä viisasta karjalaismummoani, näet kun joululeivonnaisesta unohtui sokeri, hän veti pellin uunista kesken paistamisen, viskasi sokerit päälle ja sanoi: Koha hänes on.

Tuntekaamme itsemme kyllin hyviksi, olkaamme armollisia itsellemme ja viettäkäämme aidon kohtaamisen ja läsnäolon joulunaikaa.

Toivotamme teille kaikille myös Uuden Vuoden Taikaa: toteutukoot toiveenne!

ritva-enakoskiIloista ja rauhallista Joulun aikaa toivottaen,

Ritva Enäkoski

ja SPPY:n hallitustontut:
Aliisa, Johanna, Lotta, Pauliina, Pirjo S, Pirjo W, Riitta, Sirkkis ja Susanna.

Kirjoittaja

Piditkö tästä artikkelista? Kerro siitä muillekin:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Saatat pitää myös näistä:

Sukimisryhmät tarpeen!

Yhteisöllisyys on valitettavasti vähentynyt työpaikoilla viime vuosina. Korona ajoi valtaosan etätyöhön pystyvistä ihmisistä kotitoimistoihin – ja jättikin heidät sinne.

Mielen taidot tukevat hyvää ikääntymistä

Omia mielikuvia ikääntymisestä on toisinaan hyvä pysähtyä pohtimaan, sillä ne ohjaavat vahvasti suhtautumistamme asioihin. Näenkö ikääntymisen vääjäämättömänä luopumisten sarjana ja aikana, jolloin elämänsisältö kapeutuu?