”Kaikki tapahtuu sellaisen jännän, turvallisen laatikon sisällä, missä kaikilla on hyvä olla”
Yksi parhaista omalle kohdalleni osuneista esimiehistä ja johtajista käytti aikanaan usein sanontaa, että olosuhteet pitää luoda sellaisiksi, että ”töihin on kiva tulla, töissä on hyvä olla ja töistä on hyvä lähteä”. Tuo sanonta on painunut syvälle mieleeni ja olen sitä yrittänyt pitää mielessäni – niin vaikeaa kuin se välillä onkin.
Mistä tuollainen olo ja tunnelma voi siis syntyä?
Itse uskon siihen, että avainasemassa ovat luottamus, turvallisuuden tunne sekä selkeät vastuut ja tavoitteet. Parhailla työyhteisöillä on selkeä, kirkas visio ja tavoitteet, joita kohti yhdessä pyritään. Mutta sen lisäksi myös kulttuuri, jossa ihmiset uskaltavat olla ja tehdä työtään rohkeasti omina itsenään ja antaa siten parastaan. Tiukkojakin keskusteluja käydään, eikä vaikeitakaan aiheita jätetä käsittelemättä, mutta keskustelut käydään aina toisia ihmisiä kunnioittaen.
Onkin hyvä pitää mielessä, että joka ikinen työntekijä on osaltaan luomassa työpaikan ilmapiiriä. Jokaisen meistä olisi aika ajoin hyvä pysähtyä kysymään itseltämme: Mitä tulee paikalle, kun minä tulen paikalle? Mihin suuntaan työyhteisön ilmapiiri muuttuu?
Suoraselkäisyys ja oikeudenmukaisuus tarkoittavat rohkeuden valitsemista mukavuuden sijaan. Se on oikein toimimisen valitsemista sen sijaan, että valitsisi mukavan ja helpon vaihtoehdon. Ja ennen kaikkea se tarkoittaa toimimista omia arvojaan vahvistavalla tavalla.
Eteenpäin pääsee vain kohtaamalla ja käsittelemällä eteen tulevat asiat ja avoimen, kaikkia kunnioittavan vuorovaikutuksen kautta on mahdollisuus löytää yhteinen ymmärrys, ilo ja innostus.
Avoimuus, luottamus, haavoittuvuus ja rohkeus ovat hyvän kulttuurin kulmakiviä
Tällaisen kulttuurin luominen, jossa kaikki uskaltavat näkyä ja antaa parastaan, vaatii avoimuutta ja rohkeutta – niin johdolta kuin kaikilta työntekijöiltäkin. Se edellyttää uskallusta näyttäytyä omina haavoittuvina itsenämme ja luottamusta siihen, että virheen ja epäonnistumisen hetkelläkin meitä kohdellaan arvostavasti ja ymmärtäen.
Brené Brown toteaa uusimmassa kirjassaan Dare to lead: ”On tärkeää tiedostaa, että rohkea toiminta aiheuttaa väistämättä välillä myös epäonnistumisia, mutta rohkeus on sitä, että siitä huolimatta uskallamme olla täysillä mukana. Suojakuoren takana emme koskaan kykene kasvamaan täyteen potentiaaliimme ja suorituskykyymme”. Hänen mukaansa kykymme toimia rohkeina johtajina ei voikaan koskaan olla suurempi kuin kyvykkyytemme tunnistaa ja osoittaa haavoittuvuuttamme.
Rohkeus on tarttuvaa
Brown toteaa myös, että rohkeus on tarttuvaa. Jotta saisimme käyntiin buumin, jossa uskaltaisimme johtaa ja toimia rohkeasti tiimeissä ja organisaatioissa, meidän on kyettävä luomaan yhä enemmän organisaatiokulttuureita, joissa kenenkään ei tarvitse piiloutua suojakuorien taakse, vaan joissa arvostetaan rohkeaa ja vahvaa tekemistä, tiukkoja keskusteluja ja suurella sydämellä tekemistä.
Laulaja Samu Haber kuvasi tällaista tunnelmaa hienosti juuri alkaneen uuden Vain elämää -kauden ensimmäisessä jaksossa:
”Välillä heitetään rajuakin läppää ja kuittaillaan, mutta kaikki tapahtuu sellaisen jännän, turvallisen laatikon sisällä, missä kaikilla on hyvä olla.”
Voiko tuota enää paremmin sanoa?