Mika Poutalan luento 10.9.2018: Menestyksen vaatimukset ja voittava perustus

Mika Poutala on nelinkertainen olympiapikaluistelija, mukaansatempaava esiintyjä ja yksi Suomen positiivisimmista ihmisistä. Poutala on toiminut ammattiurheilijana yli kymmenen vuoden ajan kiertäen samalla maailmaa noin 130 vuorokauden vuosirytmillä, joten hän tietää varmasti mitä menestyminen vaatii. Poutala on saanut kokea urallaan upeita onnistumisia, mutta myös erittäin karvaita pettymyksiä, jotka hänen filosofiansa mukaan kuuluvat osaksi menestystä. Vancouverin olympialaisissa 2010 hän jäi vain neljän sadasosan päähän olympiamitalista ja kahdeksan vuotta myöhemmin Pyeongchangin 2018 olympialaisissa ero mitaliin kutistui vielä sadasosalla.

Torinon olympialaiset 2006 oli Mikalle vasta kokemusmatka, sillä vasta kisojen jälkeen hän päätti rakentaa voittavan perustuksen ja laittaa kaikkensa peliin menestyäkseen pikaluistelijana. Satsaus tuotti tulosta kolmessa vuodessa ja hänestä tuli elävä esimerkki siitä, miten paljon omilla valinnoillaan on mahdollista vaikuttaa menestymisen mahdollisuuksiin. Mika uskoo vahvasti kokonaisvaltaiseen hyvään elämään. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on kaiken menestymisen perustus, jossa oman identiteetin ja arvojen ymmärtäminen muodostavat voittavan perustuksen.

Poutala on julkaissut kirjan Mitä menestyminen vaatii? (2015), jossa hän osoittaa, että huippu-urheilun kautta opitut taidot toimivat menestyksen tavoittelussa myös yritysmaailmassa ja muussa elämässä. Poutala on tehnyt vapaa-ajallaan myös rap-musiikkia taiteilijanimellä ”Plastic” ja vastasi Suomen joukkueen virallisesta kisabiisistä Torinon 2006 ja Vancouverin 2010 olympialaisiin.

Mika Poutala luennoi Paasitornissa ma 10.9. klo 18.

Sitovat ilmoittautumiset pe 7.9. mennessä:
https://goo.gl/forms/fe0ac0HrzbBMZVo02

 

SPPY ry:tä tukee STEA. Yhteistyössä: Helsinki Congress Paasitorni

Kirjoittaja

Piditkö tästä artikkelista? Kerro siitä muillekin:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Saatat pitää myös näistä:

Sukimisryhmät tarpeen!

Yhteisöllisyys on valitettavasti vähentynyt työpaikoilla viime vuosina. Korona ajoi valtaosan etätyöhön pystyvistä ihmisistä kotitoimistoihin – ja jättikin heidät sinne.

Mielen taidot tukevat hyvää ikääntymistä

Omia mielikuvia ikääntymisestä on toisinaan hyvä pysähtyä pohtimaan, sillä ne ohjaavat vahvasti suhtautumistamme asioihin. Näenkö ikääntymisen vääjäämättömänä luopumisten sarjana ja aikana, jolloin elämänsisältö kapeutuu?

Scroll to Top