Tarvitsemme toivoa paremman tulevaisuuden luomiseksi
Jos sinun pitäisi määritellä, mistä toivossa on kyse, mitä vastaisit? Minulle toivo on ennen kaikkea silta mahdottoman ja mahdollisen välillä. Se on synkällä hetkellä pilkahtava ajatus siitä, että tulevaisuuteni on kirkkaampi kuin menneisyyteni tai nykyhetkeni, ja että minulla on jokin rooli sen toteuttamisessa.
Yksi positiivisen psykologian pioneereista, yhdysvaltalaispsykologi Charles Richard Snyder, omisti lähes koko uransa toivon tutkimiselle. Hänen mukaansa toivo on ajatusprosessi, joka koostuu merkityksellisten tavoitteiden, niihin johtavien polkujen ja minäpystyvyyden pyhästä kolminaisuudesta. Toivo ei siis ole vain kivalta tuntuva tunne, vaan dynaaminen kognitiivinen motivaatiojärjestelmä, jossa tunteet seuraavat kognitioita, eikä päinvastoin.
Tavoitteet toivon ankkureina
Elämän myrskyjen ja myllerrysten keskellä on tärkeää omata jokin kiintopiste, majakan valo, jonka avulla navigoida eteenpäin. Siksi tavoitteet, jotka ovat meille epävarmuudestaan huolimatta tärkeitä, ovat toivon ankkureita. Ne tarjoavat toiveikkaalle ajattelullemme jonkinlaisen suunnan ja maalin. Onko katseeni tyrskyistä huolimatta suunnattu eteenpäin? Tiedänkö, mihin olen menossa?
Tarvitsemme ennen kaikkea uskoa siihen, että toivoa on, mutta toiveikkaat ihmiset ovat valmiita myös tekemään töitä paremman tulevaisuuden eteen. Voimme pohtia, millä konkreettisilla keinoilla pääsemme kohti tavoitettamme. Joskus reittejä voi olla useita ja toisinaan vaaditaan myös vaihtoehtoisia strategioita. Toiveikkaimmatkin meistä kamppailevat aika ajoin epäonnistumisen ja uudelleen yrittämisen kanssa. Kaikilla meillä on hetkiä, kun tekisi vain mieli heittää hanskat tiskiin.
Toiveikas yksilö on resilientti
Toivo ja resilienssi kulkevat vahvasti käsikkäin. Yksi resilienssin voimavaratekijöistä onkin realistisen optimismin säilyttäminen ja tietoinen päätös vastata haasteisiin rakentavasti. Voit tunnustaa tilanteen vaikeuden ja olla silti toiveikas sen suhteen, että asiat voivat muuttua jollain yllättävällä tavalla paremmiksi. Me emme voi koskaan yhdistää pisteitä etukäteen. Emme voi tietää, millä tavoin eri tapahtumakulut tulevat vaikuttamaan toisiinsa.
Optimismin ja toivon suhde on muutenkin mielenkiintoinen, sillä tutkimukset osoittavat, että toivo näyttäisi lisäävän optimistisuutta, mutta optimistisuus ei välttämättä lisää toivoa. Jos olet optimisti, ajattelet että tulevaisuutesi on parempi kuin menneisyytesi. Jos taas olet toiveikas, ajattelet että voit itse vaikuttaa siihen jotenkin. Siksi usko itseen ja omaan pystyvyyteen on toivon keskeinen elementti. Mitä suuremmasta ja vakavammasta kriisistä on kyse, on tämä uskomme todennäköisesti hetkittäin koetuksella. Siksi muistuttaisinkin, että kukaan meistä ei ole resilientti yksin, vaan tarvitsemme aina vähintään yhden ihmisen tuen selvitäksemme.
Toivo on opittua
On hyvä huomata, että niin toivo kuin resilienssikin syntyvät vaikeuksien kautta. Kokemukset vastoinkäymisistä ovat tärkeitä kirkastamaan meille niitä voimavaroja, joilla voimme ponnistaa eteenpäin. Vaikeat tunteet, kuten epätoivo tai toivottomuus, ovat luonnollinen reaktio vaikeaan tilanteeseen. Usein ajatellaan, että etenkin vaikeina aikoina tarvitsemme toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole jotain, mikä vain tapahtuu meille annettuna, vaan se on jotain, mitä itse aktiivisesti teemme. Siksi sanoisinkin, että me tarvitsemme toivoa ja toiveikkaita tekoja tuon paremman tulevaisuuden luomiseksi.
Lähteet
C. Gwinn & C. Hellman: HOPE Rising. Morgan James Publishing 2019.
S. Joseph: What Doesn’t Kill Us. Basic Books 2011.
S. Poijula: Resilienssi – Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja 2018.
C.R. Snyder: The Psychology of Hope. Free Press 2003.
Kuvat Unsplash
