Sisu on itsensä ylittämistä hetkessä, jossa yksilön olettamat voimavarat ovat loppuneet. Se on ”second wind” eli toinen tuuli tai toinen noste. Painotus on hetkessä pitkän tähtäimen tavoitteen sijaan. Sisu on rohkeuden kehollinen ulottuvuus ja myös jotain, mitä voi kehittää. Näin totesi 83 % tutkituista. (Emilia Lahti 2013). Se eroaa lähikäsitteistään ja mahdollistaa siten laajemman keskustelun ja ymmärryksen ihmiskokemuksesta vastoinkäymisten äärellä.
Onko se vain suomalainen ilmiö? Ja onko meidät sisulla siunattu?
Sisututkija ja aiheesta väitöskirjaa tekevä Emilia Lahti on itse sisun lähettiläs. Hän on vuonna 2013 aloittamallaan tutkimuksellaan nostanut sisun uuteen ja arvostettavaan kukoistukseen niin meillä kuin kansanvälisesti. Emilian ilta oli tutkittua tietoa sisusta, sen yllättävästä pehmeästä puolesta ja iso ryväs käytännöllisiä elämänohjeita. Valitettavasti kirjoitetut sanat eivät riitä kuvaamaan illan rakkaudentäyteistä lämpöä. Sisu todellakin käy sydämen kautta ja tulee esiin läsnäolossa.
Emilian väitöstutkimus on uraauurtava. Maailmalla tunnetumpi tutkimuskohde on ’grit’ (perseverance + passion for long term goals) eli periksiantamattomuus yhdistettynä intohimoon pitkäntähtäimen tavoitteita kohtaan, jota tutkii professori Angela Duckworth. Itsekin grit-testin (Authentic Happiness/ Martin Seligmanin sivut) Pennsylvanian yliopiston opintopolulla tehneenä, voin ymmärtää näiden kahden sanan eron: sisu alkaa siitä, mihin periksiantamattomuus loppuu. (minun Grit arvo 4,5 /5). Emilia selittää sisua lähes kahden tuhannen vastaajien datasta analysoimansa kolmen teeman kautta. Ensimmäinen on syvä periksiantamattomuus (extraordinary perseverance). Sisukkuus kestää merkittäviä vaikeuksia, se saa ylittämään henkistä ja fyysistä kykyä. Toinen on toiminnallinen mielenlaatu (action mindset). Se puolestaan tarkoittaa rohkeaa, eteenpäin heittäytyvää lähestymistapaa ja asennetta itseä paljon suurempia haasteita kohtaan. Action Mindset avartaa näkökantaamme nykyhetken rajoitteiden ulkopuolelle ja auttaa kurkottamaan pienintäkin toivon kipinää kohti.
Kaksi ensimmäistä edustavat sisun näkyvää puolta ja ovat toimintamme tarkasteltavissa oleva komponentti, mutta kolmas on sisäinen, kehollislaatuinen voima (latent inner power), joka on toisinaan vaikeampi sanallistaa. Se on sisäinen, toisinaan lähes taianomaiselta tuntuva superkapasiteettimme, johon polku avautuu vastoinkäymisen hetkellä. ’Second wind’ eli voiman toinen tuuli, joka ilmaantuu, kun olemme tulleet olettamiemme voimavarojen ääripisteelle. Tarpeen mukaan se aikaansaa henkistä ja fyysistä kestävyyttä sekä tuottaa ylimääräistä voimavaraa niihin ponnisteluihin, joihin sitä tarvitaan. Vastaajat kuvailivat sitä toisinaan sanoilla ”magic”, “power greater than yourself” ja “ surprising inner strength”, sillä se on jotain mikä toisinaan ylittää selityskykymme. Tämä on vain pieni otos Emilian tutkimuksesta ja työn alla olevasta väitöskirjasta.
Juosten halki Uuden Seelannin
Emilian oma sisumatka oli 2408 kilometrin ultrajuoksu Uuden Seelannin halki väkivallattomuuden ja myötätunnon puolesta. Emilia kertoo, ettei hän päätöstä tehdessään osannut arvata, mihin oli ryhtymässä. Kaikki alkoi unesta. Emilia näki unessa itsensä juoksevan kauniin vihreän maan halki. Unesta tuli vuosien jälkeen totta. 50 päivää Sisu not Silence ja sen ympärille luodut yhteisötapahtumat kulkivat halki Uuden Seelannin. Matkalla Emilia kohtasi monta tarinaa sisusta sekä näki kuinka lähisuhdeväkivallan ympärillä oleva hiljaisuus sai murtua tarina kerrallaan. Emilian personal trainer oli luonto. Tie oli ensimmäinen opettaja ja maa on tien perusta. Tie on anteeksiantamaton, jostamaton elementti, joka vaatii liikkumaan eteenpäin päämäärätietoisesti. Emilia kertoo käyneensä dialogia tien kanssa koko matkansa ajan ja oppineensa omasta itsestään, ihmiselämän luonteesta ja henkisestä lujuudesta. Yhdysvaltojen alkuperäiskansoilla, jotka elävät syvässä yhteydessä luonnon kanssa on sanonta, että tieto on pelkkä huhu ennen kuin se asuu luissamme. Kokeminen muuntaa kokemustamme siitä, mitä on olla ihminen ja synnyttää edelleen viisautta, joka on lopulta perusta henkiselle juurtuneisuudelle vastoinkäymisten äärellä.
Maa opetti Emilialle, että meillä kaikilla on polkumme. Ytimessä on kuulla ja seurata oman sisäisen melodian ääntä ja uskaltaa ottaa ensimmäisen askel vaikka lopputuloksesta ei ole varmuutta. Kaikki ei aina eikä useimmiten suju suunnitelmien mukaan. Siinä kohtaa Emilia nostaa esiin sisun pehmeän puolen. Sisu on myös joustavuutta, luovuutta ja kykyä muuttua. Ei jumiuduta yhteen tarinaan, päämäärään ja tavoitteeseen vaan, että uskaltaa elää oma tarinaansa sellaisena kuin se haluaa tulla toteutuvaksi. Että uskaltaa, että aikaa luja ja pehmeä, sanoa kyllä ja ei sen mukaan mikä tietyssä hetkessä on elämän jatkumisen rakentavalla tavalla mahdollistava valinta. Suurinta rohkeutta toisinaan on päästää irti ennakkosuunnitelmasta ja pystyä muuttamaan suuntaa. Tämän hetken tietämiseen ei ole käyttöohjetta tai valmista muottia vaan se tulee elämisen ja oman itsen tuntemisen kautta. Emilian 12:sta juoksupäivä opetti sen. Hennosti orastava hiusmurtuma jalkapöydässä pakotti miettimään uutta suunnitelmaa. Hän sanoo ettei kannata hätääntyä, vaikka asiat näyttävät menevän ihan päinvastoin kun on ajatellut, sillä tuossa hetkessä emme näe kokonaisuutta. Elämän tarinassa on aina mutkia ja toisinaan pahimmat pettymykset voivat muuttua tärkeimmiksi osiksi sisäistä kertomustamme. On uskallettava jatkaa eteenpäin ja ottaa askelia – silloin ja varsinkin silloin, kun tie edessämme on pimennossa.
Oppia vastatuulista
Ilman elementti oli Emilian toinen opettaja. Vastoinkäymisistä, vastatuulesta kumpuaa noste, jonka koemme kasvuna. Kun käymme läpi vaikeita asioita, tulemme vahvemmiksi ja tätä kutsutaan tutkimuksessa traumasta kumpuavaksi kasvuksi (posttraumatic growth, Richard Tedechi). Emilia kehottaa näkemään vastoinkäymiset osana elämää ja miettimään, mitä jokaisesta hetkestä voi oppia. Emilia taittoi matkaa muutaman päivän painavalla alamäkipyörällä, jonka sai käsiinsä kunnes kykeni taas juoksemaan. Tämä mahdollisti matkan jatkuvuuden ja sen että matka varrella suunnitellut tapahtumat toteutettiin. Jäykkyys ja jääräpäisyys olisivat johtanut matkan keskeytymiseen, mutta sen virtaukseen antautuminen ei ainoastaan mahdollistanut matkan jatkuvuuden vaan sen toteutumisen kunniakkaammalla tavalla. Tulen elementti puolestaan symbolisoi Emilialle kaikkien meidän sisimmässämme kuohun lailla kumpuavaa elämän lähdettä ja on periksiantamattomuuden katkeamaton liekki. Sen palo pyrkii jatkuvasti viemään ja työntämään meitä kohti elämää.
Emilian elämäntehtävä on kutsua ihmisiä yhteen ja luoda mahdollisuuksia psykologisen turvallisuuden kokemiseen. Hän tähdentää sitä, että me voimme olla toisillemme se yksi (the one), joka näkee toisessa jonkin ihmeellisen mahdollisuuden ennen kuin yksilö väittämättä itsekään on nähnyt sitä. Tulla kuulluksi ja nähdyksi omaa arvoa ja tarpeellisuutta alleviivaavan katseen kautta voi avata uuden polun. Tuolloin mennään pelosta uteliaisuuteen ja siitä innokkuuteen. Emilia haastaa meidät kaikki avaamaan toisillemme mahdollisuuksien ovia. Etsimään niitä innolla ja mahdollistamaan toisillemme mahdollisuuksia.
Kenelle sinä voit olla ’The One?’
Kenet sinä kutsut mukaan ja avaat tilan unelmien jakamiseen sekä sen ensimmäisen hataran askeleen ottamiseen kohti uutta? Sisu on teon sana ja yhteisö on tukiverkko, jonka sisällä tuo toiminta parhaimmillaan tapahtuu. Kehtaanko, uskallanko ja otanko ensimmäisen askeleen vai unohdanko tulevaisuuden unelman kutsun? Kumpikin vaihtoehto synnyttää eletyn todellisuuden, joka on toisestaan erilainen.
Onko sisu vain suomalainen ominaisuus? Ei, sitä on kaikkialla ja se on ihmisten yleismaailmallinen kyky ylittää oletetun itsensä kyvyt. Vaikka tuota voimaa saattaa olla vaikea selittää, se jokin meissä ja sisussa on. Onko meidät suomalaiset siunattu sisulla? Vastaus tuohon kysymykseen löytyy jokaisesta yksilöstä itsestään ja teoista, joita teemme. Sisun pienin yksikkö on Emilian mukaan toisinaan ja pimeimmillä hetkillä yksi henkäys tai sydämen lyönti.
Sen lisäksi sillä, mitä teemme on tärkeä pohtia sitä, miten ja miksi teemme jotain. Kun kehitämme itsessämme kykyä rakentavaan sisuun, joka kumpuaa huolenpidosta ja mahdollisuuksien luomisesta toisia kohtaan, luomme kulttuurin, jossa rohkeuden teot ovat osa arkipäivää ja voimme elää enenevässä oman potentiaalimme toteuttamisen tilassa. Emilian tutkimus ja työ sekä sydämen sisu ovat ennen kaikkea kutsu tällaisen myötätuntoisemman tulevaisuuden synnyttämiseen tekojen kautta.
Artikkelin laati Ritva Enäkoski
