Mikä tekee hyvästä opettajasta erinomaisen?
Olen kuullut tuon kysymyksen muutamia kertoja ja yhä se herättää hämmennystä. Hämmennys on tunteena ensin epämääräinen tai outo, mutta niin äärimmäisen tärkeä. Hämmennyksen tunne on syvemmän oppimisen mahdollistaja, joka lisää pohdintaamme ja saa aikaan erilaisia näkokulmia. Eli ennenkuin jatkat lukemista, pysähdy ihan hetkeksi miettimään, mitä Sinä vastaisit otsikon kysymykseen?
Minun vastaukseni on rakkaus. Luonteenvahvuutena se on tunnetta ja se on tekoja. Rakkaus on päätös välittämisestä ja sitoutumisesta. Ja tunne, joka luo vahvempaa yhteyttä kanssaihmisiin ja saa aikaan pyyteetöntä hyvää. Mutta saako tai voiko opettaja rakastaa oppilaitaan? Kyllä. Rakkaus luo tunneyhteyden, jolla jokainen lapsi tulee nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin on – maailman tärkeimpänä lapsena. ”Huomaan, miten rakkauden käyttäminen työssä vahvistaa suhteitani oppilaisiin ja kollegoihin ja painan näitä hetkiä sydämeeni” (lainaus kirjasta Huomaa hyvä! 2016).
Perusopetuksen opetussuunnitelma (2014) toi myös tunnetaidot oppimisen tavoitteiksi. Toki emme hetkeäkään epäile, etteikö tunnetaitojen vaikutus ja merkitys olisi aina ollut keskeisenä oppimisen osana. Kun opettaja luo tunneyhteyden oppilaisiinsa, siinä ei kasva vain oppilaan ja opettajan väliset tunnetaidot, vaan koko yhteisön tunneilmasto vahvistuu. Oppiminen ja kasvu syntyvät aina vuorovaikutuksessa. Tunneyhteys vie oppimisprosessin ”toiselle levelille”. Sen myötä opettajan, oppilaan ja koko kouluyhteisön hyvinvointi lisääntyy. Ja mikä hienointa, oppiminen alkaa sujua ja se voi tuntua hyvältä!
Miten opettaa tunnetaitoja koulussa? Miten huomioida erilaiset oppijat ja yksilölliset tunnekokemukset?
Vastaus on tunnetasolle virittyminen. Se antaa oppilaille tunteen, että heitä kuunnellaan ja ymmärretään. He eivät ole yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa, mikä luo opetustyöhön läheisyyttä ja tukee oppilaiden kasvua. Se riittää. Ei tunnetaitoja voi ainoastaan ”opettaa”, vaan opettajan tulee olla yhteydessä itseensä ja tietoinen omista tunteista sekä ryhmänsä tunneilmapiiristä. Kysyä toistuvasti itseltään, mikä tunne minulla on ja mitä tunteita huomaan tässä ryhmässä.
Kertaus on opintojen äiti! Lähes jokaisen koulupäivän alkaessa voi oppilaiden kanssa pysähtyä yhdessä tarkastelemaan, mikä tunne oli esim. aamulla kouluun tullessa. Iltapäivällä kotiin lähtiessä voi palata ja kysyä, miten tunne on muuttunut tai mikä päivässä oli aiheuttanut esim. iloa tai pelkoa. Kun ottaa muutaman perustunteen (ilo, suru, pelko, tyytyväisyys jne.) keskustelun pohjaksi, syntyy jo hyviä pohdintoja siitä, miten tunteet meissä näyttäytyvät ja miten ne vaikuttavat koulupäivän sujumiseen.
Tunnetaitoja voi ja kannattaakin lähteä vahvistamaan monista eri näkökulmista. Keskeistä on kuitenkin tietoisuus siitä, miten tunteet vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme. Laajemmin taustoitamme tunteita ja tunnetaitoja kirjassamme ”Tunnetaidot opetustyössä”. Olen myös erittäin kiitollinen lukuisista monipuolisista koulutuksista, joita on viime vuosina kehitetty tunteiden ja tunnetaitojen ympärille.
Tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen on lähtökohta kaikelle tunnetaitoiselle toiminnalle oli kyse mistä tahansa oppimisen vaiheesta. On aivan toissijaista ”tykittää” kertotaulua tai sammakon kehitysvaiheita ellei oppijan mieli ja tunnetila ole oppimiselle valmis. Oppimista tapahtuu ja oksat kasvavat tietojen ja taitojen puussa, kun juuret ovat riittävän vahvat sekä vastaanottavaiset vedelle ja ravinteille. Hienointa on, kun oksat alkavat täyttyä vihreistä lehdistä ja toisinaan kukat valtaavat koko puun!
- Ole läsnä ja huomaa, mitä tunnet. Mitä tunnetilaa viet ryhmääsi? Olet aina peili ja esimerkki oppilaillesi.
- Kuuntele ja vastaanota toisen tunteita. Miten tunne vaikuttaa oppilaan toimintaan? Huomioi oppilaan tarpeet tunteiden takana.
- Luo ja kannattele ryhmän tunneilmapiiriä. Miten syntyy avoin ja turvallinen oppimisen ympäristö? Muista rajat ja rakkaus.
Miten itse opettelen tunnetaitoja?
Harjoittelen, kuuntelen, koen, näen, huomaan, epäonnistun… koko upea elämän kirjo opettaa meitä joka päivä. Itse vietin ainutlaatuisen kevään pienryhmän opettajana. Vaikka oppilaita oli ryhmässämme vähän, oli tunteita ja tarpeita tuhansia. Oppimisen tavoitteet joustivat, kun tunnetaitojen ja itsesäätelyn tavoitteet menivät edelle. Ryhmämme toiminnan keskiössä olivat kuuntelemisen taito, tunteiden tunnistaminen ja hyväksyminen, toisen arvostaminen sekä hyvän huomaaminen. Kului kokonaisia koulupäiviä, jolloin viivyttelimme tunteiden äärellä ja annoimme tilaa niin vihalle ja ärsytykselle kuin ilolle ja onnellekin. Toisinaan meni muutama minuutti, toisinaan useampi tunti. Ja tunne tuli kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksikin. Kunnes siihen palattiin kerta toisensa jälkeen…
Opettajana kasvoin ja vahvistuin ainakin metrin. Tunnetaitojen kirjo kasvoi kilometrin. Ja usko siihen, mitä rakkaus, läsnäolo ja tunneyhteys merkitsee, kasvoi ihan äärettömäksi.
Suurin toiveeni on, että jokainen oppija saa rakkauden ravinteita juurilleen ❤️
Se saa oksat vahvistumaan ja lehdet kukoistamaan ?
Ihaninta on nähdä joskus ne eri tavoin kypsyneet omenat ?
