”Oletko koskaan nähnyt oikein viisasta miestä?”
Näin kysyy Rummukainen veljeltään saunanlauteilla Rauni Mollbergin ohjaamassa Simo Puupposen kirjaan perustuvassa hersyvässä elokuvassa Siunattu hulluus. Siinä pulskeat miehet miettivät hämäläisessä kesässä viisautta, vaikka kaikki onnen ainekset ovat ihan liki; sauna, kesäillan lempeä kiireettömyys, veli ja aurinkoisen luonnon kaikki surina ja viserrys. Näinkö sitä miettii ja pohtii eikä näe hyvää lähellään?
Onni on vähän sama kuin valo, vasta pimeän jälkeen sitä osaa kunnolla arvostaa. Sairastin pienenä vaikeaa astmaa, johon ei vielä silloin ollut kunnon lääkkeitä. Viikon verran kesti, etten saanut henkeä ja pelottikin. Vaan sinä aamuna, kun se oli ohi ja hengitys kulki, olin maailman onnellisin ja kiitollisin tyttö. Koskaan en miettinyt, mikä on elämän tarkoitus. Se on elää ja hengittää!
Onnellinen on kiitollinen
Onnellisuuteen kuuluu tärkeänä osana kiitollisuus, kyky nähdä hyvä. On monia ihmisiä, jotka ovat terveitä, varakkaita, heillä on ihan kiva perhe ja ystäviä. Silti jokin ahdistaa ja painaa, jotain puuttuu ja se voi olla jopa koko elämän mittainen tunne vaille jäämisestä.
Haastattelin kerran lentoemäntää, joka sai juuri lentoon lähtiessään tiedon pienen lapsensa ensimmäisestä diabetessokista. Hän kertoi, että sillä hetkellä kaikki turha putosi pois ja hän näki värit ympärillään. Hän halusi hoitaa lastansa niin hyvin kuin taisi, millään muulla ei ollut merkitystä. Moni asia muuttui, hän meni teologiseen lukemaan itsensä papiksi. Se, mikä oli tuntunut pahalta, avasi uusia ovia merkitykselliseen elämään.
Luonto hoitaa
Keltit puhuvat ohuista hetkistä luonnon keskellä. Se tarkoittaa sellaista tilannetta, kun taivas koskettaa maata, tuonpuoleinen tämän puolista. Suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet nauttia luonnosta, sen suomasta rauhasta ja voimasta. Kun häly ympärillä vaimenee, omat sydämen lyönnitkin voi kuulla selkeämmin.
Vanhan viisauden mukaan täyteen lasiin ei voi kaataa, edes onnellisuutta. Jotain pitää karsia, jotta saisi uutta tilalle.
