Luontoretkellä sisällä

Tänä keväänä luonnossa liikkuminen on ollut monille erityisen merkityksellistä. Ulkoilu on ollut tapa tavata ystäviä tai tuoda tauotusta ja maisemanvaihdosta työpäivään. Päivät ovat kuin vaivihkaa jälleen pidentyneet, lehdet alkaneet ilmestyä puihin ja linnut palanneet talvikodeistaan.

Suomen kielen sana ”luonne” on samaa alkuperää kuin sana ”luonto”. Kullakin meistä on oma luonteemme, yksilöllinen luontomme, synnynnäiseen temperamenttiimme perustuva tapamme jäsentää ympäröivää maailmaa: toimia, tuntea, liittyä. Ja aivan kuin luonto, se on moninainen ja muuttuva – vaikka perusrakenteet säilyvätkin samoina, yksityiskohtien määrä ja intensiteetti voivat vaihdella. Vuodenajat seuraavat toisiaan, mutta joku talvi tuo hiihtoretkiä, kun joku toinen on loputtomalta tuntuva lokakuu.

Voimme vahingoittaa tai suojella luontoa, tehdä oman arvomaailmamme mukaisia valintoja vaikkapa hiilijalanjälkemme suhteen. Arvomaailmamme heijastuu myös siihen, miten omaa luontoamme kehitämme: näemmekö luonteenpiirteemme vankilana tai pakopaikkana vai rikkautena ja mahdollisuuksina? On helppoa selittää käytöstään ”mä nyt vaan olen tämmöinen ujo/vilkas”, kun vääränlaisen käytöksen myöntäminen tuntuu epämukavalta.

Vipassana-meditaatiossa pyritään näkemään todellisuus sellaisena kuin se on. Harjoituksissa istutaan tarkkaillen läsnä olevaa, kehon aistimuksia ja mielen liikkeitä, ja kenties onnistutaan irrottautumaan niistä. Meditoija pyrkii siihen, että korviin kantautuva ääni on vain ääniaaltoja vailla välitöntä selitettä ”puolisoni auto ajoi pihaan”. Hän kohtaa harjoituksessa myös epämukavia asioita. Pitkäkestoinen, liikkumaton istuminen voi tuottaa kehoon kipuja. Hius kutittaa poskea. Nälkä murahtaa vatsassa. Harjoittelija pyrkii tarkastelemaan tukaliakin tuntemuksia samanlaisella takertumattomalla asenteella: nekin saavat olla olemassa.

Meditoija pyrkii hiljentämään mielensä arvostelusta. Harjoituksen edetessä sama asenne sisäistyy myös suhteeseen toisiin ihmisiin ja itseen. Syntyy hiljaisuuden hetki, tila, jossa reaktiivisuus muuttuukin mahdollisuudeksi tehdä tietoisia päätöksiä omasta suhtautumisesta ja toiminnasta.

Luonnossa liikkuja hankkii sopivat varusteet ja taidot, jotta vaellus olisi sopivalla tavalla haastava, virkistävä ja turvallinen. Hän ei jättäydy luonnon armoille, vaan valitsee reittinsä ja yösijansa luonnonvoimia kunnioittaen. Myös sisäisessä luonnossaan voi liikkua samalla viisaudella ja meditoijan asenteella: antaa asioiden näyttäytyä sellaisena kuin ne ovat, arvostelematta, ja tehdä vasta sitten valintoja, kuinka toimia monimuotoisuuden rikkaudessa. Luonteen vahvuutta on erottaa ja harjoitella, mitä ominaisuuttaan haluaa vaalia, ja mitä välttää.

Osaamme välttää kielojen myrkyllisiä marjoja, mutta voimme silti nauttia niiden herkistä kukkasista ja hienosta tuoksusta. Valita sen, mikä on kaunista.

Kirjoittaja

Piditkö tästä artikkelista? Kerro siitä muillekin:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Saatat pitää myös näistä:

Sukimisryhmät tarpeen!

Yhteisöllisyys on valitettavasti vähentynyt työpaikoilla viime vuosina. Korona ajoi valtaosan etätyöhön pystyvistä ihmisistä kotitoimistoihin – ja jättikin heidät sinne.

Mielen taidot tukevat hyvää ikääntymistä

Omia mielikuvia ikääntymisestä on toisinaan hyvä pysähtyä pohtimaan, sillä ne ohjaavat vahvasti suhtautumistamme asioihin. Näenkö ikääntymisen vääjäämättömänä luopumisten sarjana ja aikana, jolloin elämänsisältö kapeutuu?