Työtä, jolla on tarkoitus, kiitos!
Ihminen on merkityksellisyyttä etsivä olento. Kokemus oman elämän mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä on keskeinen inhimillinen perustarpeemme, ja merkityksellisyyden kaipuu on keskeinen ihmistä liikkeelle paneva voima. Merkityksellisyyden kaipuu ulottuu myös työelämään – jokainen meistä haluaa tehdä myös arvokasta ja tärkeää työtä.
Kokemus merkityksellisyydestä syntyy itse kullekin hyvin henkilökohtaisella tavalla. Tästä kertoo koskettava tarina suomalaiselta jäätelötehtaalta. Tehtaalla päätettiin kokeilla työnkiertoa työhyvinvoinnin ja työn monipuolisuuden lisäämiseksi. Niinpä eri työpisteiden välillä ryhdyttiin siirtämään ihmisiä: tuuttilinjaston ihmisiä siirrettiin puikkolinjastolle ja toisin päin.
Eräs tehtaalla työskennellyt vanhempi naishenkilö kuitenkin otti työnkiertokokeilun hyvin raskaasti. Eräänä päivänä nainen oli kahvihuoneessa käpertyneenä pöydän päälle ja itki. Nuori kesätyöntekijä meni kohteliaasti kyselemään, oliko jotain kenties sattunut. Nainen itkeä tuhersi, että hänet oli siirretty puikkolinjastolta tuuttilinjastolle.
Muille tilanne näyttäytyi mukavana vaihteluna työtehtäviin, mutta tälle naiselle kyse oli jostain ihan muusta. Nainen kertoi, että hän oli koko pitkän uransa työskennellyt puikkolinjastolla ja vaikka hänen työnsä ei ollut kovin kummallista, häntä kuitenkin motivoi työhönsä se, että hän sai olla tekemässä lastensa lempijäätelöä, Eskimo-puikkoa. Nyt tältä naiselta oltiin riistämässä juuri se keskeisin asia, joka hänen työhönsä hyvin henkilökohtaisella tasolla toi merkityksen.
Tarina opettaa, että meidän on hyvin vaikea tietää ulkopuolelta, mikä kustakin työstä tekee tekijälleen merkityksellistä. Merkityksellisyyden kokemus syntyy siis erittäin henkilökohtaisella tavalla. Henkilökohtaisen luonteen lisäksi työn merkityksellisyys on kuitenkin meitä yhdistävä tekijä.
Yksi keskeinen osa työn merkityksellisyyden syntymistä on kollektiivinen työn päämäärien tiedostaminen. Toinen tarina kertoo nuoresta asepalvelukseen lähtevästä pojasta, joka innostuksen ja pelon sekaisin tuntein lähtee Parolannummelle armeijaan tietämättä tarkemmin omaa tehtäväänsä tai sijoituspaikkaansa asevoimissa. Ensimmäisen päivän aikana alokkaille jaetaan varusteet, heidät sijoitetaan omaan yksikköönsä ja omaan tupaansa. Illalla nuoren alokkaan isä soittaa ja kyselee pojan kuulumisia, pojan tehtävää ja vastuuta. Poika toteaa isälle puhelimeen ”en tiedä, mikä minun tehtäväni tulee olemaan, mutta me olemme Helsingin ilmatorjuntatykistö ja meidän yhteinen tehtävämme on suojella Suomen pääkaupunkia”.
Hienolla tavalla nuorille alokkaille oli yhdessä päivässä saatu iskostettua päähän kristallinkirkkaana oman ja ennen kaikkea yhdessä tehdyn työn tarkoitus, tavoite ja päämäärä. Tällaista selkeyttä tunnuttaisiin kaipaavan enemmän myös työelämässä. Nykyisin työelämän merkitysketjut ovat kasvaneet liian pitkiksi, eivätkä ihmiset enää näe oman työnsä vaikutuksia ja lopputuloksia. Tämä syö suuresti myös kokemusta työn merkityksellisyydestä.
Kokonaisuuden kannalta oikea ratkaisu ei ole se, että ajamme ihmisiä etsimään merkityksellisempää työtä jostain muualta, vaan kestävämpi ratkaisu olisi pyrkiä luomaan ja tuomaan merkityksellisyyttä sinne, missä ihmiset jo työskentelevät.
Työn merkityksellisyyden elementit ovat loppujen lopuksi yksinkertaisia ja kaikkien saavutettavissa: työn merkityksellisyys syntyy mm. yhteenkuuluvuuden tunteesta, oman osaamisen ja potentiaalin riittävän laajasta hyödyntämisestä, mahdollisuudesta olla oma aito itsensä osana työyhteisöä, ja kokemuksesta, että oman työnsä kautta voi palvella muita ihmisiä.
Jokin työelämäkoneistossamme on pielessä, jos emme voi näitä inhimillisiä elementtejä sisällyttää myös työntekoon ja työyhteisöihimme. Tehdään yhdessä työelämästä entistä mielekkäämpää ja merkityksellisempää niin yksilöille, yhteisöille kuin yhteiskunnallekin!
