Kortistonhoitajan loma-aivot

Saanko esitellä: kortistonhoitajan työnkuva: tallentaa ja arkistoida tietoja, kuljettaa niitä varastoihin, hakea tarpeen tullen oikeat kohteet käyttäjälle ja stressitilanteessakin löytää juuri oikea sana, tieto, muisto, tunne ja merkitys.

Mutta mitä tapahtuukaan, kun kortistonhoitaja kuulee sanan ”loma”. Hän kytkee kaiken lepotilaan, ryhtyy vitsikkääksi, ja niin syntyvät LOMA-AIVOT.

Se tarkoittaa konkreettisesti seuraavaa:

(Esimerkki 1):

Minä: Mikäs sen mausteen nimi nyt on, mitä pannaan risottoon…?
Kortistonhoitaja: Jamon Serrano.
Minä: Ei kyllä ole, se on lihaa!
Kortistonhoitaja: Asafran!
Minä: Ei kun suomeksi?
Kortistonhoitaja: Saframi.
Minä: Kiitos, viimeinkin löysit oikean sanan varastosta.

(Esimerkki 2-10):

Mihinkäs minä panin sen kauppalapun?
Onkohan se kirja, jota just luin, jäänyt ulos?
Oletkos nähnyt mun puhelinta?
Jokos minä panin salaatinkastiketta salaattiin?
Ja niin edelleen.

Ymmärrän, että vanhemmiten varastot täyttyvät ja piuhat ja käytävät pidentyvät, mutta pitääkö sitä ihan konkreettisesti ryhtyä hankalaksi. Kortistonhoitajani on pimittänyt useita kertoja nimiä. Loma-aivojen aikaan niitä saa etsiä aakkosia luettelemalla. Hän pimitti Vesa Vierikon, Martti Suosalon, Tapio Liinojan, Esko Koveron, Kaisa Mäkäräisen, Susanna Mälkin ja Tove Janssonin. Tiedän, että kaiken, minkä olemme muistiin ladanneet, saamme myös sieltä ulos, loma-aivojen aikaan viiveellä.

Näen sieluni silmin kortistonhoitajani väsyneet kasvot ja otsahien, kun pääsen mieleni mielikohtaan, osioon vanhojen muistelu. Nyt en tarkoita niitä muinaishistoriallisia lapsuusmuistoja, kun aina paistoi aurinko ja vesi järvessä oli aina lämmintä, vaan niitä muistoja, jotka sysäävät liikkeelle VATULOINNIN eli VATVOMISEN.

Vaikka kuinka olen sisäistänyt mummoni neuvon ”joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään” ja kuvitellut olevani järkevä aikuinen, VATULOINTI voittaa hetkittäin. Ja mitä siitä seuraa? Ei ainakaan hyvä mieli.

Kun itse olen kyllästynyt itseeni ja tähän taipumukseeni, päätin tehdä stopin ja ryhtyä tietoisesti vastatoimiin:

  1. Mieti myönteistä lähestymistapaa: salli itsellesi huolen tunne ja tutki sitä uteliaana. Tarjoa myötätuntoa huolten painamalle itselle ja toisille, joista olet huolissasi. Rauhoitu läsnäoloharjoituksilla.
  2. Rajaa vatvomiseen kuluvaa aikaa: Tunnista vatvominen ja sano itsellesi STOP katkaistaksesi vatvomisajatukset. Suuntaa huomio tietoiseen muuhun tekemiseen 10 minuutiksi. Pidä tietoinen tauko murehtimisesta. Varaa kalenteriin erillinen huolihetki ja jätä murehtimien sen ulkopuolelle.
  3. Järjestele huolia: Karsi ne joihin et voi vaikuttaa. Pohdi onko huoli tarpeellinen ja olennainen. Tarkastele huolten ajankohtaisuutta, MENNEET OVAT JO OHI ETKÄ TULEVISTA VOI TIETÄÄ! ( Lähde: Fried S & Haarni I (2018) Elämäntaidot esiin- toiminta. Ohjaajan opas. Helsinki: Ikäinstituutti. IKÄOPISTO)

En väitä, että olisin jo päässyt irti kaikesta vatuloinnista. Kun huomasin, että hankalan ja tunteita kuohuttavan mietinnän aikana koko kroppa alkoi voida huonosti, pysähdyin. Mitä olin tekemässä itselleni?

Tärkein pysäyttäjä on havainto: nyt se taas alkaa. Toinen askel on tunteen tunnistaminen ja nimeäminen: epäoikeudenmukaisuuden, sättimisen aiheuttaman pahan mielen nimeäminen. Kolmas on tarve: mitä tarvetta tämä vatulointi palvelee. Onko käsittely jäänyt kesken vai onko mielen sopukoissa jokin lisämauste? Neljäs askel on pyyntö: rakas kortistonhoitaja, voisimmeko yhdessä lopettaa tämän vähitellen.

(Lähde: Rosenberg, M.B. (2019). Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus. Nonviolent Communication, NVC. Helsinki: Viisas Elämä Oy.)

Annan kortistonhoitajalle luvan olla lomalla. En säti sitä, kun kadoksissa olleet salaatinsiemenpussit löytyvätkin kalenterin alta työpöydältä, puhelin puutarhakeinusta ja lenkkitossut pyykkikorista. Pitääkö sitä nyt aina olla niin järjestelmällinen ja tarkka. Kesähän on vain kerran vuodessa.

Kirjoittaja

Piditkö tästä artikkelista? Kerro siitä muillekin:

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Saatat pitää myös näistä:

Ajattele mitä ajattelet

Resilienssiä tarvitsemme silloin, kun meitä jotenkin koetellaan, esimerkiksi muutostilanteissa. Resilienssi ei käsitä pelkästään vaikeuksista selviytymistä, vaan siinä on mukana myös eteenpäin kurottautuva komponentti.

Vieritä ylös