Esa Saarinen esitteli kukoistuksen käsitteen Pafoksen seminaarissa, johon osallistuin ensimmäisen kerran elokuussa 1996. Se oli yksi viikon keskeisistä teemoista. Arjesta otettujen tarinoiden avulla Esa johdatteli meidät kysymään itseltämme, voiko elämässä olla kukoistusta, onko onnella kattoa ja voisiko sitä siirtää.
Jokainen Pafos-viikon kokenut tietää, että ihminen voi tehdä itsensä hyväksi enemmän kuin tulee tehneeksi. Meillä on kuitenkin mielessämme monia syvään juurtuneita uskomuksia, jotka tehokkaasti torppaavat omaa kukoistustamme. Arjen ankeutta on helppo perustella ulkoisilla syillä, vaikka todellinen syy löytyy oman mielemme sisältä.
Pafokselle mennessäni luulin olevani tietoinen omista kyvyistäni ja henkisistä lukoistani. Olin väärässä, erityisesti sen suhteen miten voin muuttaa elämän kokemista. Ja elämä muuttuu isosti heti kun sitä alkaa ahmia ja uskaltaa kukoistaa! Päivittämällä muutamia sitkeitä luuloja elämä alkaa muuttua apeasta upeaksi.
Esa ilmoitti, että seminaarissa tavoitellaan henkilökohtaista henkistä kvanttihyppyä purkamalla uskomuksia, jotka estävät meitä elämästä ihmisen mittaista elämää. Tämä edellyttää muutoksia ajatusten lisäksi tekojen tasolla.
Kukoistuksen teemaan Esa johdatteli esittelemällä kukoistuksen kulmakivet. Meitä pyydettiin antamaan itsellemme kukoistusluvan ja lumoutumaan toisten ihmisten kukoistuksesta. Ihminen ei nimittäin voi kukoistaa, jos hän ei sitä itselleen salli tai ei osaa lumoutua näkemästään.
Kukoistusluvan antaminen ei ollut pelkkä filosofinen ajatus, vaan edessämme oli paperi, joka meidän piti viikon kuluessa allekirjoittaa: jokaisen tuli siis antaa itselleen lupa kukoistaa. Hassua oli, miten vaikealta tuntui laittaa nimensä mokomaan paperiin. Alkoi pohtia, mitä voisi seurata, jos sitoutuu kukoistamaan.
Esan mukaan ”nykyisissä kulttuureissa on massiivisia voimia, jotka toimivat kukoistusta vastaan. Työelämän todellisuus on latistava, innostukselle ei löydy tukea työyhteisössä.”
Pian tuli selväksi, mitä ja missä nämä massiiviset voimat ovat. Moni elää elämäänsä pihtaillen, Esan sanoin ”ajelee kakkosvaihteella käsijarru päällä”.
Sukelsimme syviin virtoihin. Pohdimme, olisiko nopea muutos, maaginen transformaatio ihmissuhteissa mahdollinen. Jos ei ole, miksi pidämme sitä mahdottomana? Siksikö, että olemme ennalta määritelleet tietyt asiat mahdottomiksi?
Kysyimme myös, onko todellisuus kitsas vai runsas kukoistussyöttöjen suhteen ja miksi niin helposti painamme delete-näppäintä nähdessämme jotain outoa tai miksi asetamme omalle kukoistuksellemme katon. Ehdimme myös tutkia, millaisia strategiapatteristoja meillä on käytössämme.
Miten vaikeaa onkaan elää rohkeasti itsensä näköistä elämää, varsinkin silloin kun ympärillämme pyörivät ihmiset lähettävät meille lannistavia signaaleja. Jos oikeasti lupaa sitoutua elämässään kukoistamaan ja vahvistaa aikeensa allekirjoituksella, alkaa äkkiä keksiä verukkeita olla kukoistamatta: en osaa, rankat kokemukseni, elämäntilanteeni, työ, pomo, kotini, rahanpuute, mitä muut ajattelevat ja kommentoivat, jos yhtäkkiä alankin innostua asioista ja hymyillä…
Toinen kukoistuksen kulmakivi on Esan mukaan kyky lumoutua elämän ainutlaatuisuudesta. Sen jarruna toimii kriittisyyden kitkerä asenne, joka itse asiassa usein pukeutuu kyynisyyden kaapuun. Katsomme, että maailman kamala tila oikeuttaa tai suorastaan velvoittaa meidät suhtautumaan happamasti myös kaikkeen kauniiseen elämässä. Oli suorastaan vapauttavaa huomata, miten helposti löytää syitä olla lumoutumatta asioista.
Monella oli ehkä etukäteen oletus, että juuri tästä kukoistuksessa on kyse: että pystyy näkemään hyvän elämässä. Salin tunnelma muuttui kuitenkin dramaattisesti, kun tulimme kolmoskohtaan, joka oli tyrmistyminen elämän haurauden edessä.
Elämä osaa kouluttaa meitä kovalla kädellä. Jokainen on jossakin vaiheessa kulkenut murskaavan mankelin läpi. Syvimpiä tunteita voi kätkeä, mutta niitä ei voi käskeä. Ne iskevät lujaa ja odottamatta, lupaa kysymättä. Mutta jos niitä ei olisi, elämän kukoistuksesta puuttuisi tärkeä elementti. Elämä on paketti, jossa on erilaisia säröjä ja sävyjä.
Oman kukoistuksen rakentaminen on pitkä ja päättymätön prosessi. Siinä on enemmän kyse mielen ”softasta” kuin olosuhteista. Ja enemmän kuin tiedosta ja asiantuntemuksesta kyse on viisaudesta ja herkkyydestä. Kukoistus on sitä, että näkee syvälle ja kokee syvästi.
Suurin este kukoistukselle on mielemme sisällä, ei sen ulkopuolella. Päässämme on vaikeasti havaittavia esiohjelmointeja, itse laatimiamme ohjelmia, tunneketjuja, uskomuksia, sanoja, lauseita, kuvia, innostus- ja masennusvideoita, kokemuksia, kiteytyksiä elämästä, autopilotteja ja sisäiseksi selostajaksi kutsutun kommentaattorin, joka Esan sanastossa sai nimen ”sisäinen pöpöttäjä”.
Suuri osa alitajunnasta on epätarkoituksenmukaista ja hallitsee meitä, mutta se on muutettavissa – ei toki helposti, mutta voi sitä työstää. Esa varoitti linnoittautumasta bunkkeri-identiteettiin: jäämästä itsensä vangiksi. Jos haluaa onnistua sisäisessä ”maagisessa transformaatiossa”, on pystyttävä muokkaamaan omia uskomuksiaan. On osattava heittää toisinajattelun palloja spontaanisti.
Toisinajattelu on usein toisinkuuntelua. Ratkaisevaa on kyky kuunnella itseään toisin. Olemme itsellemme tuomari, joka jakaa ilo-optioita ja tuskaoptioita. Määrittelemme itsemme kapeasti ja pidämme kiinni tästä käsityksestä.
Ihminen ei voi elää upeata elämää vastoin omaa sisäistä selostajaansa. Siksi sisäistä selostusta on muutettava, vaadittava selostaja vastuuseen sanoistaan. Erityisesti tulee ymmärtää, ketä kommentoidaan, mitä sanoja käytetään, missä aikamuodossa, kuinka usein ja missä sävyssä kommentointi tapahtuu.
Sittemmin Esa laajensi kukoistuksen käsitettä koskemaan yksilön lisäksi yhteisöä. Vedimme yhdessä parikymmentä henkisen johtajuuden päivää, jossa pohdimme, miten yhteisön saa kukoistamaan. Tuntui usein suorastaan pahalta nähdä, miten sikamaisesti ihmisiä kohdeltiin työpaikoilla. Tämä johtui osittain siitä, miten johtaminen nähtiin: oikeutena käskeä ja kontrolloida ihmisiä. Tämä johti ihmisten nöyryyttämiseen ja luovuuden latistamiseen, josta oli dramaattiset seuraukset myös tuottavuudelle.
Ikävin seuraus ihmisten kannalta on, että huonosti johdettu ihminen alkaa uskoa olevansa mitätön ja käyttää vain pientä osaa kyvyistään. Esa kiteytti vaihtoehdot: kukoistuskierre tai rapistumisliuku.
Kukoistuksen valitseminen strategiaksi on hyväksi sekä yksilölle että yhteisölle. Sillä on myönteisiä seurauksia sekä välittömästi että välillisesti. Olen varma, että kukoistuksen filosofia oli yksi keskeinen tekijä esimerkiksi Nokian menestyksessä maailmalla, mutta myös pienen Suomen nousussa arvostetuksi maaksi maailmassa. Yksilölle kukoistus on sitä, että kokee rakastavansa omaa elämäänsä. Se sopii hyvin sekä kuukauden että koko elämän ydinteemaksi.
