Kaksijakoisen työurani jälkipuoliskon olen etsinyt ratkaisuja työpaikkojen haasteisiin. Aloitin yhteistyön Esa Saarisen kanssa pari vuotta ennen kuin kukaan oli käyttänyt käsitettä positiivinen psykologia, mutta se sopi täydellisesti tarpeisiimme. Lähdimme siitä, että ihmiset haluavat hyvää elämää ja muuttamalla omia ajatuksiaan jokainen kykenee itseään ja toisia kohti sellaista kohottamaan.
Esa Saarista pidetään positiivisuuden sanansaattajana, mutta sellaista manttelia hän ei kuitenkaan halunnut kantaa. Hän korostaa, että pitää aidosti luottaa ihmisen sisällä olevaan hyvään. Sen saa esiin luomalla otolliset olosuhteet. Inhimilliseen kukoistukseen tarvitaan valoa, lämpöä – ja ehkä joskus ruusuja.
Kukoistus ei synny vain ratkomalla ihmisten välisiä ongelmia, vaan vahvistamalla meissä jokaisessa olevaa hyvää. Tämä on usein tulkittu väärin. Huomion kohdistaminen hyvään ei tarkoita ikävien asioiden tai ongelmien torjumista. Sellainen olisi sinisilmäisyyttä ja pään laittamista pensaaseen.
Tällainen väärä tulkinta on johtanut kärkeväänkin kritiikkiin positiivista psykologiaa kohtaan. Kukaan alan pioneereista ei ole pitänyt kielteisen kieltämistä fiksuna tai edes perusteltuna. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on lähtökohta ja ensimmäinen askel kaikelle kehittämiselle.
Positiivisen psykologian ydin ja todellinen upeus paljastuu kuitenkin vasta sillä toisella askeleella: miten toimimme kohdatessamme esteen tai hurjan haasteen? Moni yrittää väistellä tai lähtee karkuun, jotkut etsivät selityksiä ja monet meistä hakevat syyllisiä.
Työssäni olen saanut kohdata myös monia sellaisia, jotka suorastaan syttyvät haasteista. Mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä he löytävät itsestään sellaisen vaihteen, jota eivät tienneet itsellään olevan ennen kuin sitä tarvitsivat.
Eräs esimiehistäni opasti minua aikoinaan, että ei pidä koskaan ajatella, ettei ei pysty jotakin tehtävää tekemään. Pitää ajatella, että kaikkiin ongelmiin on ratkaisu.
Tämä ajatus kiteyttää positiivisen psykologian ytimen. Hyvä elämä ei ole helppoa elämää. Liian helppo elämä on oikeastaan aika tylsää.
Työssä ja elämässä rima pitää asettaa sen verran korkealle, että aidosti iloitsee yli pääsemisestä. Oleellista on kuitenkin muistaa, että onnistuminen ei ole itseisarvo eikä sillä mitata ihmisarvoa. On vaikea iloita tekemisestä, jos on ihan pakko onnistua. Jos ilo katoaa, työ muuttuu puurtamiseksi.
Me emme tiedä, mihin pystymme. Se selviää vain kokeilemalla. Mahdollisuuksien puutteesta elämää ei voi syyttää. Joka päivä meille tarjotaan tuhansia tilaisuuksia kohota ja kohottaa toisia, mutta liian moni kävelee onnensa ohi.
Jokaisella ihmisellä on kyky nähdä ja tehdä ihmeitä. Molempiin positiivinen psykologia meitä rohkaisee. Jos kulkee silmät ja sydän auki, ei voi olla ihmeitä näkemättä. Jos uskaltaa yrittää sellaista, mihin ei usko pystyvänsä, voi tehdä ihmeitä.
Itsensä vähättely on vakava vitsaus, johon moni huomaamattaan lankeaa. Käytän tästä nimitystä alimielisyys. Se ilmenee räikeänä omien valtuuksiensa aliarvioimisena ja johtaa akuuttiin alisuorittamiseen.
Viestini työpaikoilla onkin ollut: hyvää työtä saa tehdä kysymättä keneltäkään lupaa. Sama pätee elämässä: et tarvitse lupaa voidaksesi elää hyvää elämää. Onnen saa tekemällä sellaista, minkä tietää tuottavan hyvää toisille.
Jos tätä ohjetta noudatettaisiin työpaikoilla, työssä olisi enemmän iloa ja moni turha tabletti jäisi ottamatta. Puoli miljoonaa suomalaista oireilee työperäisistä vaivoista ja lasku on liian iso. Positiivisen psykologian opein siitä saisi helposti puolet pois.
Heikki Peltola
